Lelu huoneessa
Juhlavuotta viettävä Korpilahden teatteri avasi poikkeuksellisesti ovensa jo kevätkylmillä ja tarjosi alkupaloina Ilmaisutaidon ryhmän näytelmän ”Lelu huoneessa”, josta nähtiin kaksi esitystä maaliskuun lopulla. Työryhmän omaa tuotantoa edustavan tragikomedian on ohjannut tuttuun tapaan Arja Antikainen.
”Näytelmä kattaa ihmisen elämän alusta loppuun. Se kertoo tyypistä, joka on tuhlannut elämänsä – osin omasta syystään, osin huonoa tuuriaan. Hän kuvittelee nousevansa ja pääsevänsä tilanteesta pois, mutta aina tulee seinä vastaan”, valottaa tarinaa Iina Hakanen, joka on kirjoittanut tekstin Anu Hakasen kanssa. Idea ja juoni on kehitelty työryhmässä. Esitykset jatkuvat vapun tietämillä.
Neljänkymmenen vuoden ikään ehtinyt teatteri juhlii työn merkeissä, sillä kesällä sataman Piippurakennukseen valmistuu kaksi tuotantoa. Mika Waltarin ”Myöhästyneen hääyön” ohjaa Aleksander Anria, ja Roald Dahlin lastennäytelmästä ”Kekseliäs kettu” esitetään viime kesänä näyttämöllä loistaneen Minna Tuomasen versio.
Teatterin 40-vuotisjuhlat avannut Lelu huoneessa nähtiin tällä erää viimeistä kertaa keskiviikkona 6. toukokuuta. Korpilahden ilmaisutaidon ryhmän tragikomedia kiinnosti katsojia tasaisesti kevätkylmiltä asti, ja seitsemän esityksen yhteenlaskettu yleisömäärä nousi lähelle neljääsataa.
Kiittävää palautetta kerännyt tuotanto matkaa vielä Lappeenrantaan Nuori Kulttuuri/TEATRIS 2009 -tapahtumaan. 10-25 -vuotiaiden nuorten teatteriryhmille tarkoitettu valtakunnallinen katselmus järjestetään 22.-24. toukokuuta. Tapahtumaan osallistuu 47 ryhmää, jotka on valittu alkukevään aikana järjestettyjen aluetapahtumien kautta.